Sommelierinä ja viinikouluttajana tehtäväni on edistää viinikulttuuria ja tuoda sitä lähemmäksi suomalaisia

Freelance-sommelier palveluksessasi

Ennen freelance-Sommelieriksi ryhtymistä olen toiminut yli 15 vuoden ajan ravintola-alalla mm. ravintolapäällikkönä, hovimestarina ja viinimestarina. Ymmärrän viinien lisäksi syvällisesti myös ravintola-alan arjen kiemurat ja moninaiset tehtävät sekä asiakkaan polun. Lisäksi myyntitehtävät viinien maahantuonnissa ovat tutustuttaneet minua alan toimijoihin entistä laajemmin.

Tehdään yhdessä uusia unohtumattomia kokemuksia

Intohimoinen suhtautumiseni ruokaan, viiniin ja matkailuun ovat antaneet minulle monia mahtavia kokemuksia samppanjamessujen järjestämisestä, 104 metrin korkeudessa kattojen yllä tastingejen pitämisestä, kansainvälisistä messuista sekä viinitiloista. Tärkeimpänä olen päässyt jakamaan kokemuksiani ja osaamistani muiden viineistä innostuneiden kanssa.

Tarvittaessa voit varata minut konsultiksi, työntekijäksi tai vierailevaksi tähdeksi tarpeesi mukaan muutamaksi tunniksi, illaksi, viikoksi tai erikseen sovittavaksi ajanjaksoksi. Työtehtävät voidaan myös suunnitella tapauskohtaisesti ja hyvinkin tarkasti.

Ota yhteyttä